Turkulaisen filosofian tutkijan Susanne Uusitalon ja geneveläisen lääkärin Barbara Broersin mukaan nykyinen riippuvuuksien tutkimus on keskittymässä liikaa aivotutkimukseen. Kaksikon mukaan myös itse addikteja pitää tutkia. Etenkin addiktioihin liittyviä taustaoletuksia pitäisi kiinnittää huomiota.
Addiktio on kuitenkin alettu nähdä lähes pelkästään aivosairautena, sanoo Uusitalo.
– Tällainen tutkimus jättää sivuun sosiaaliset ja psykologiset tekijät. Yhdysvalloissa National Institute of Drug Abusen virallinen kanta on, että addiktio on aivosairaus. Tämä vaikuttaa myös siihen millaista tutkimusta he rahoittavat. Vaarana on että, addiktio redusoituu pelkäksi aivosairaudeksi. Kanta on ongelmallinen, koska on esitetty, että addikti ei voi päästä irti addiktiosta, jos ei usko, että siitä voi päästä irti. Sitä ei usko, jos ajattelee, että tämä on sairaus, jolle ei voi mitään.
Filosofian tutkijana Uusitalo kiinnittää huomiota erityisesti siihen, miten addiktion käsitettä käytetään.
– Toisille se tarkoittaa sairautta, toisille valintoja. Esimerkiksi on epäselvää, miten addiktion pakottavuus tulisi ymmärtää.
Uusitalon mukaan addiktiotutkimuksen keskittäminen aivoihin ei ole perusteltua juuri siitä syystä, että tutkimusten mukaan ympäristöllä on suuri vaikutus sekä addiktion syntyyn, jatkuvuuteen että siitä irti pääsemiseen.
– Eräs entinen heroiiniaddikti ja alkoholisti kertoi minulle, että heroiinin lopettaminen oli helppoa. Hän vain päätti lopettaa eikä mennyt enää paikkoihin, joissa heroiinia oli ja lopetti yhteydenpidon ihmisiin, joilla oli sama kytkös. Yhä edelleen seitsemän vuoden kuivilla olon jälkeen hän taistelee alkoholin kanssa, koska jollain tapaa odotetaan, että juodaan. Pitää olla jokin selitys sille, ettei juo: "olen autolla", "odotan lasta" tai "minulla on lääkekuuri". Oletusarvo on, että täytyy ottaa vähän.
"Riippuvuus ei ole ongelman ydin"
Uusitalo ja Broers julkaisivat vastikään artikkelin Bioethics-lehdessä heroiiniriippuvuuden hoidon kehittämiseksi suunnitelluista tutkimuksista. Artikkeli käsittelee mm. tutkimuksia, jossa addikteille annettiin mahdollisuus saada heroiiniannos sairaalaympäristössä.
– Esimerkiksi Sveitsissä on tehty kustannusarvioita terveydenhuollossa siitä, miten on taloudellisesti tehokkaampaa antaa tällaista heroiiniavusteista hoitoa kuin hoitaa itsenäisesti heroiinia käyttävien terveysongelmia, kuten HIV-tartuntoja, infektioita ja tapaturmia.
Tutkimuksessa huomattiin, että lääkkeenä tarjottu heroiini mahdollistaa joillekin lähes tavallisen elämän. Tutkimuksessa tarjottiin myös mahdollisuus terapiaan ja lääkärintarkastuksiin.
– Ei tarvitse miettiä, mistä saa seuraavan annoksen, onko se puhdasta ja tarvitseeko tehdä rikoksia saadakseen rahaa huumeeseen. Ei tarvitse olla tekemisissä muiden huumeidenkäyttäjien tai myyjien kanssa, jos ei tahdo. Pystyy etsimään itselleen uuden sosiaalisen ympäristön. Riippuvuus heroiiniin ei siis ole addiktion ongelmallisuuden ydin.
Periaatteessa huumeiden käyttäjä voi olla "kunnon kansalainen", jos käyttöä kontrolloidaan, kuten tutkimuksessa tehtiin. Ajan myötä käytön ja addiktion syyt saattavat myös kadota ja käyttö loppua.
– Tasapainoista elämää pystyy elämään myös heroiinin kanssa. Se kertoo aika paljon siitä, miten suuressa roolissa sosiaalinen ympäristö on addiktion synnyssä. Se "orjuutus", mikä esimerkiksi heroiinista tulee, johtuu osittain siitä, että se on laiton huume.
Uusitalon mukaan moni heroiinia itsenäisestikään käyttävä tuskin erottuu kovin selvästi massasta.
– Suurinta osaa heroiinin käyttäjistä ei tunnista päältä. He pystyvät käymään töissä ja he salaavat käyttönsä perheiltään. He myös kykenevät tekemään erittäin rationaalisia päätöksiä ja kekseliäitä rahoitussuunnitelmia.