Ruskon kunnanhallituksen puheenjohtaja Sisko Hellgren (kok.) pitää käsittämättömänä, että hallitus vie kuntauudistusta eteenpäin ilman vaikutusarvioita ja laskelmia. Ylen aamu-tv:ssä haastatellun Hellgrenin mukaan hallitus tukeutuu pelkkiin mielikuviin.
- Annetaan sellainen mielikuva, että kuntaliitos ja suurempi kunta on se, joka antaa meille paremman tulevaisuuden. Tätä ei kuitenkaan mikään tutkimus tue, sanoo Hellgren.
Hellgren epäilee, että kuntaliitosten perusteluksi ei ole esitetty laskelmia, koska ne olisivat vieneet uudistukselta pohjan.
- Kyllä ministeri Virkkunenkin tietää, että suurimmat kaupungit ovat kaikkein tehottmampia ja minusta tuntuu, että se lieneekin syy siihen, että mitään laskelmia ei pystytä esittämään. Perusteluiden puute selittänee myös sen kiireen ja painostuksen, mikä tässä pakkoliitoslaissa nyt on. Kun ajatellaan, että ei ole perusteita ja meidän mielestä suomalaiseen yhteiskuntaan ei pakottaminen kuulu, niin emme mitenkään voi hyväksyä tällaista pakkoliitospykälää, tulittaa Hellgren.
Hellgrenin mukaan liikkeelle olisi pitänyt lähteä hakemalla ongelmakohtia, joissa on tehottomuutta, byrokratiaa ja toimimattomia palveluita, ja puuttua sitten niihin.
- Palvelutuotannon tehokkuuden tunnusluvut kyllä kertovat mistä ne löydetään, toteaa Hellgren.
Hellgren lyttää myös pakkoliitosten takalaudaksi suunnitellun kansanäänestyksen.
- No eihän siinä kansanäänestyksessä ole meidän mielestämme mitään järkeä, koska siinä nyt on iso ja pieni rinnakkain ja kyllähän sen lopputuloksen jo tietää etukäteen miten siinä käy, Hellgren kuittaa.