Ikkunan takana urkkivat Joulupukin pikku kätyrit ovat nykylapsille, tuhmille ja kilteille, niitä tutuimpia tonttuja.
He ovat kuitenkin tonttujoukkojen nuoriso-osastoa, vasta 1800-lopulla syntyneitä.
Kaikkien suomalaistonttujen kantaisällä, Turun linnan Tonttu-ukolla ikää on jo yli seitsemänsataa vuotta. Kuten linnallakin, jonka uumeniin tonttu on kartuttanut sangen mittavan kulta-aarteen.
Tonttu-ukkoa ei parane suututtaa
Aarrekammiossa on mahdollista vierailla, mutta pahoin aikein ei aarretta kannata lähestyä. Vaikka Tonttu-ukko onkin hieman vanhetessaan seestynyt, saattaa pitkäkyntisen kohtalo olla katala. Siitä kertoo kammion ovella kuuluva suden ulvonta.
– Täällä susi ulvoo, sillä monet ovat yrittäneet varastaa tontun aarteita. Siitähän tonttu suuttuu ja muuttaa heidät sudeksi! Niinpä sudet joutuvat näitä aarteita vartioimaan, valottaa opas Hilkka Kauppinen tonttu-ukon turvajärjestelmiä.
Kaksinen ei ole kielikellonkaan osa.
Sivuttain kiikkuvan tuolin takaa pälyilee palavasilmäinen musta kissa, hänkin tontun vihat aikoinaan niskaansa saanut.
– Murri-kissakin oli ennen ihminen, hän oli Saara Kielikello, joka kertoi kaikille, että tontulla on iso aarre täällä linnassa. Tonttu siitä vähän raivostui ja muutti kissaksi, ja Murri-kissan tehtävä on näyttää hehkuvilla silmillään valoa onttotornin alimmassa kerroksessa, missä tontulla on kaikkein suurin aarteensa.
Kadonneet aarteet onton tornin pohjakerroksessa
Synkimpään pohjakerrokseen jos joku taatiainen joskus löytäisi, saattaisi häntä kohdata yllätys. Sieltä kun saattaisivat löytyä monet vuosisatojen saatossa kadonneet esineet.
Iästään huolimatta vikkeläkinttuinen Tonttu-ukko kun on tultakin nopeampi, eikä kompastele kapeissa portaikoissa edes kaksi kertaa vyötärönsä ympäri ulottuvaan valkoiseen partaansa.
– Linna on palanut useasti, ja kaikki ne tuhoutuneiksi luullut tavarat tonttu on pikapikaa vienyt sinne alimpaan kerrokseen. Että kyllä ne siellä tallessa ovat.
Aarreholvissakin tallessa on monenlaista tavaraa. Kammioon kurkistaja saattaa ihmetellä vaikkapa sitä, missä vaiheessa linnan historiaa on tuttia lutkutettu.
Hilkka Kauppisen mukaan Tontun keräämistä tavaroista, loppuun käytetyistäkin tulee arvokkaita aarteita ajan kanssa.
– Nykyisin lapset kun haluavat lopettaa huvitutin imemisen, saattavat he heittää sen Turun linnan Tonttu-ukon aarrekammioon. Tarpeeksi kauan täällä oltuaan se muuttuu kullaksi. Se ei ole niin lopullinen hyvästijättö huvitutille, kun sitä voi vielä käydä täällä katsomassa!
Hyvitetty tonttu on oiva talonmies
Aarrehamstraajan saattaa kuulla puuhastelemassa linnan sokkeloissa, välillä kuuluu vasaran nakutus, toisinaan höylän huokaus. Ja ehkä puurtajan rykäisykin, mutta itse Tonttu-ukosta ei näy partajouhtakaan.
Kiikkustuolin edessä olevien töppösten asennosta voi päätellä, onko herra paikalla.
Jos saappaat ovat vinottain, liehuu tonttu linnan käytävillä, jos suorassa, istuu hän tuolissaan – näkymättömänä.
– Kun tontulla on hattu oikein päin, ei tonttua voi nähdä kulkemassa täällä käytävillä. Kun hän kääntää hattunsa nurinpäin, voi hänet joskus nähdä. Tontulla on paljon sisäpiiritietoa linnan historian varrelta. Hän on istunut näkymättömänä Juhana Herttuan ja Katariina Jagellonican ruokapöydässä, ja auttanut piikatyttöjä kantamaan raskaita ruokavateja tuonne ylimpiin kerroksiin.
Avuliaana miehenä Suomen vanhin tonttu pitää huolta linnasta siinä kuin pienemmistä ympyröistä tutut nuoret sukulaisensakin, kuten navetta-, riihi-, mylly- ja saunatontut.
Kunhan muistaa heidän vaivojaan hyvittää vaikkapa puurolautasella.
– Haltijatontuthan asustavat joka paikassa pitäen huolta rakennuksista ja eläimistä. Onhan kotitonttu varmasti kaikilla olemassa, vaikkei sitä välttämättä heti huomaa! Ja saunatontulle pitää muistaa aina viimeinen löylykipollinen heittää, että tämä voi kylpeä ihmisten jälkeen.
Tonttu-ukon kierrokset Turun linnassa 30. marraskuuta alkaen viikonloppuisin aina jouluun saakka.